Kirjoitan toista päivää käsikirjoitusta tuotokseen, jonka pitäisi kertoa aikuisille nuorten maailmasta internetissä. Olen jokseenkin jumittunut ajattelemaan 15-vuotiaita teinityttöjä - jopa siinä määrin, että luin eilisiltana päiväkirjani vuodelta 93-97 eli sieltä jostain alakoulun tunnelmista lukioikään saakka. Oli huvittavaa huomata oma keskenkasvuisuus, aluksi tuntui pahalta lukea tekstejä, koska ne olivat niin ala-arvoisen kamalia.

Mielenkiinnolla myös huomioin viitteitä silloiseen mediakulttuuriin. Internetvapaassa nuoruudessa mainitsin päiväkirjassa joka kerta, kun pääsin nettiin. Tai siis jubailemaan tietsikkaluokkaan. Tekstissä oli mainittuna joku Jake, jonka kanssa olin jutellut chatissa. Teiniromanttisin mielikuvin kuorrutetut Jaket ja muut olivat varmasti ihania, komeita ja suloisia poikia. Eikä niitä tarvinnut tavata koskaan, kukaan ei tainnut edes ehdottaa tapaamista missään. Ei ollu digikuvia joita lähetellä puolin ja toisin. En osannut muistaakseni ajatella että näillä bittirakkauksilla olisi limaiset ajatukset mielessä.

Toisin toivoisin olevan tänä päivänä, mutta pelkään kyllä, että teinin mieli on aina teinin mieli: ei haluta uskoa että kutkuttava ihastuksen kohde olisi jotenkin uhkaava. Kaikki imartelevat kommentit otetaan vastaan avosylin ja henkilötietoja jaellaan vapaasti sinne ja tänne. Meseosoitteet vaihdetaan ja sitten ihmetellään kun puhelimeen alkaa tulla läähätyssoittoja tai herutustekstiviestejä.

Tahtoisin kirjoittaa, että kyllä on maailma muuttunut minun nuoruudestani, mutta se taitaisi olla vähän kliseistä, eikö?