Toimistossamme on töissä pelkkiä naisia. Työpaikkana tämä on tavanomaisen toimistomainen, paitsi jos jollakulla tai kaikilla on paha päivä, PMS, huonosti nukuttu yö takana, parisuhdehuolia, työkiireitä, paineita tulevasta lomasta/viikonlopusta/palaverista/raportin kirjoittamisesta. Tarkemmin sanottuna aika usein täällä ollaan akkamaisen monimutkaisia ja palavereissa voi mennä kolme tuntia ilman yhtä ainoaa päätöstä. Tänä kesänä kaikki on toisin.

Ikkuna miehiseen työtoveruuteen on tässä silmieni edessä. Esimieheni palkkasi minulle nörtin kesäksi. Olen sähköisessä työyhteydessä häneen, sillä rakennamme tämän kesän yhdessä verkkosivustoa (sallinette nörtti-nimikkeen käytön, sillä se on tässä tapauksessa enemmän ammattinimike kuin haukkumasana). Kaikki toimistotädit ovat kesälaitumilla, joten olemme kahdestaan. Tästä asetelmasta saisi hyvän Regina-kesänovellin - idean saa vapaasti pölliä - mutta pitäydyn nyt tapahtuneissa faktoissa.

Kommunikointi nörttini kanssa ei ole aina hirveän helppoa: "pitäisi tehdä näkymä tuohon solmuun, lohkoihin pitäisi saada sisällönhallintavalikko, voisitko päivittää luokkien termilistat"-tyyppistä jorinaa on välillä hankala suomentaa. Nörttini on kuitenkin hyvin pitkämielinen ja jaksaa selittää samat asiat moneen kertaan, mikä helpottaa nörttihommien syy-seuraussuhteiden seuraamista. Konkreettisen nörttihomman lisäksi olen oppinut temppuja, joilla nörtteily sujuu paremmin: laatunörtti pitää paljon venyttelytaukoja (luonnollisesti sähköisen apurin, Workraven tahdissa), juo riittävästi kahvia (koneen ääressä, ei kahvihuoneessa) ja nauraa julkaisualustan bugeille (voi *lol*).

Mitä tästä opimme? Tuskin mitään kovin ihmeellistä, mutta itselleni kokemus on ainutkertainen. Sähköinen työtoveruus on minulle uusi juttu. Kommunikaatio nörtin kanssa on ollut suoraviivaista, selkeää, yksinkertaista ja riittävää, eikä meidän ole tarvinnut pohtia asioita toisaalta-toisaalta-toisaalta. Päätöksiä tehdään parin kysymyksen pohjalta tyyliin "No, tehdään näin". Miehekästä!

Olen päässyt urallani siihen pisteeseen, että opettelen hakemaan, löytämään, karsimaan ja suodattamaan nettisivuja, joista on projektini näkökulmasta hyötyä. Yleensä ystäväni herra Google on aika pettämätön, mutta nyt hakusana "mediakasvatus" sen sijaan tuottaa lähinnä tuttua höttöä, jota olen jo vanhasta muistista kerännyt talteen. Minulla on kuulkaa kadoksissa sellaiset sivut, jotka tuottaisivat esimerkiksi keskiverto alakoulun opettajalle ahaa-elämyksen: "Kas näin alankin toteuttamaan mediakasvatusta omassa luokassani". Aika monella sivulla nimittäin todetaan, että tässä on sivut, johon koottu tosi paljon tietoa siitä ja tästä, ole ystävällinen ja ala valikoida sisälmyksistä niitä sisältöjä, jotka saattaisivat olla hyödyllisiä sinulle ja oppilaillesi.

Olen ainakin itse niin laiska, että haluan sisältöni kolmella klikkauksella ja mahdollisesti vielä paperitulosteena. Jos olisin 20-päisen alakouluikäilauman opettaja ja minulla olisi teini-ikäisiä lapsia, laiska mies ja hillitön asuntolaina, haluaisin tuon materiaalin vielä vähemmillä klikkaamisilla. En ihmettele, että ihmiset turhautuvat näihin loputtomiin sivustoihin! Muistan joskus törmänneeni sellaiseen sivuun, johon joku kiltti atk-opettaja oli listannut netistä ladattavat ilmaiset kuvan-äänen-tekstin- ja ties minkä-käsittelyohjelmat ja suomentanut käyttöohjeet oheen. Tällaisista sivuista haaveilen.

Toivo ei ole vielä mennyt. Nyt takaisin googlaamaan...

En muista, milloin kuulin ensimmäisen kerran otsikossa mainitun lausahduksen. Se kuulosti näihin päiviin asti hauskalle, tiedättehän, nörtti syö pitsaa ja juo kokista, rapsuttelee kylkiään ja irkkaa alasti nahkatuolilla. Se mielikuva oli vaan kerta kaikkiaan niin loistava, että naurahdin ainakin sisäisesti, kun näin sen jossakin kontekstissa.

Tajusin pari päivää sitten, että sehän voi nykyhetkellä olla suorastaan vaarallista - naureskella sille nimittäin. Arvaan, että kukkahattutädeillä singahtaa permikset suoraksi, jos joku ilmoittaa irkkaavansa alasti. Siellä ne pedofiilit vaan istuu koneen ääressä m****u pystyssä ja irkkaa kuvagalleriassa, hyi kauhistus. Että ihan vapaaehtoisesti ilmoittavat selailevansa tyttöjen kuvia alasti. Ei paljon naurata.

IRC-Gallerian ja IRCin erottaminen on aikuisille, kukkahattutädeistä Valmet-traktorisetiin, harvinaisen hankala homma eikä sitä ehkä voi heiltä odottaakaan. Kuka kertoisi heille, että kaikista alasti irkkaajista tuskin on kovasti haittaa heidän lapselleen? Kenestä on ja kenestä ei, oli tyyppi kuvagalleriassa tai irkissä - sitä on mahdotonta sanoa.

En tiedä kuinka moni äiti tai isi on löytänyt Irkkaan alasti-yhteisön IRC-Galleriasta ja ahdistunut siitä. En myöskään tiedä, kuinka moni siinä yhteisössä olevista irkkaa alasti ilman pedofiilisiä taipumuksia ja kuinka monella niitä on. En tiedä sitäkään, kuinka moni siinä yhteisössä olevasta harjoittaa galleriassa lapsiin kohdistuvaa haureutta siitä ääneen ihkuboksissa toitottaen. Näillä asioilla ei ole väliä, jos ne sadat tuhannet lapset pystyvät sanomaan "ei", jos heidän herkkyyteen yritetään kajota.

Opettajille median tunkeutuminen kouluihin ja opetussuunnitelmiin osana yhteiskuntakasvatusta on ollut kova paikka. Miksi viihteellinen kulttuuri tunkee koululaitoksiin ja pakottaa ne sopeutumaan muuttuvaan maailmaan? Olen kuullut heidän myös väittävän, että mediaa ei voi opettaa, kun se on niin vaikea ja uusi asia. Etenkin internet- ja pelikasvatus on mahdotonta, eiväthän opettajat pelaa pleikkaa tai laita profiilia myspaceen. Mitä enemmän asian kanssa painin, sitä lähemmäs perimmäisiä kysymyksiä olen tullut ja sitä enemmän varmistunut siitä, että vanhat totuudet pitävät paikkansa - oli konteksti virtuaalinen pelimaailma tai maalaisyhteiskunta 1900-luvun alussa. Tämä rohkaisuksi opettajille ja oikeastaan muillekin, keitä uusi maailma uusine kujeineen vähän oudoksuttaa.

Netti on hyvä renki, huono isäntä.
Internet on maailmankuvaa muovaava ajatus- ja ideamylly, joka jauhaa, pilkkoo, pirstaloittaa ja laajentaa maailmaa edessämme. Parhaimmillaan se tuottaa iloa ja onnea ihmisille - etenkin maailmaa hiljalleen hahmottaville lapsille ja nuorille. Pahimmillaan se itkettää ja pelottaa, kauhistuttaa ja hirvittää. Suurina annoksina se aiheuttaa riippuvuutta, selkäsairauksia ja sosiaalista eriytymistä (okei, aika suoraviivainen yleistys, mutta ymmärtänette mitä haen takaa).

Tee toisille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän
Netti ei ole vapaa viidakko, jossa saa tehdä mitä kutakin milloinkin huvittaa. Netissä pelataan samoilla säännöillä ja laeilla kuin oikeassakin elämässä, rikoslakia myöten. Paitsi lain ja järjestyksen näkökulmasta, myös sosiaalisesta näkökulmasta meidän pitäisi oppia elämään ihmisiksi myös netissä. Vaikka netissä toista osapuolta ei näe eikä kuule, osuu pilkka arkaan paikkaan samalla tavalla kuin nälvintä koulun pihalla. Koemme ja tunnemme toistemme lämmön tai kylmyyden, vaikka välillämme olisi sähköinen verkko.

Älä usko ennen kuin itse näet ja koet (älä usko aina silloinkaan)
Internet on pumpattu täyteen bonsaikissoja, boikotteja, vääristelyjä totuuksia, kiistoja, hurskastelua ja suoraa valehtelua ja huijausta. Se mitä nähdään, on vain murto-osa totuudesta. Tämä koskee myös virallisia tiedonlähteitä kuten uutispalveluita: meitä varten valikoidaan materiaalia, joka meitä saattaisi kiinnostaa ja turvallisesti etäännyttää kaukaisista kriiseistä. Maailmassa kuolee päivittäin tuhansia ihmisiä, mutta meitä kiinnostaa lähinnä oman kotipaikkamme ihmisten kuolinilmoitukset. Maailman hyvät ja pahat asiat tuodaan eteemme sopivasti pureksittu, kerran nieltyinä ja ulosoksennettuina paketteina.

Pilkka osuu omaan nilkkaan
Näkymätön, sanaton kiusaaminen, nimittely ja seläntakana puhuminen - teinityttöjen lempiharrastus - on siirtynyt nettiin. Valitettavasti - tai lähinnä onneksi - tuolla kieroilulla on nykyään paljon katsojia: yhä useampi kiusaaja ja nälvijä jää verekseltään kiinni. Keskusteluryhmiin tuodaan herjoja ihmisistä, jotka istuvat itsekin saman keskusteluryhmän äärellä, ja jostain syystä uskotaan ettei herjan kohde ja herja koskaan osu vastakkain. Vaan niin se vaan osuu ja rytinällä.

Kaikki tietää sen pelin, jossa istutaan isoon rinkiin ja joku kuiskaa toisen korvaan jonkun lauseen, lause kiertää supattamalla korvasta korvaan ja kun se päätyy alkuperäisen lauseen kuiskaajan korvaan, lauseparka on muuttunut kovasti alkuperäisestä. "Minulla on uusi hieno polkupyörä" muuttuu hilpeästi "Pimu laosin eno olkukyrä"ksi.  Peli on nimeltään Rikkinäinen puhelin. Yhtymäkohtia oikeaan elämään on helppo löytää: "Sit ku Sari sano, että Mari oli kertonu, et Mira oli puhunu siitä Siralle ja Sira oli sit kertonu Sarille et Mari oli kertonu" - tätä naisellista jankkausta siitä, kuka on mitäkin milloinkin puhunut ja (kuinka liioitellen) olen kyllä harrastanut itsekin. Lopuksi on aina vaikea sanoa, kuka oli aloittanut kaiken ja mihin tapahtumaketju päättyi.

Olen huomannut, että elämme tällaisessa rikkinäisen puhelimen yhteiskunnassa siitäkin huolimatta, että Nokia on maamme lippulaiva ja jokaisella tuntuu olevan taskussa uutuuttaan hohtava uusi simpukkamalli. Tieto ei nimittäin kulje. Ja jos kulkee niin se kulkee päättömästi minne sattuu, joutuu vääriin käsiin, tietoa vääristellään ja muunnellaan. Lisäksi tässä maailmassa luvataan tiedottaa ja sitten vahingossa unohdetaan tiedottaa tai jos tiedotetaan, niin sitten tiedotetaan väärin.

Tiedotus on kyllä vaikea asia. Minulle on luvattu tiedottaa useampi viikko sitten tekstiviestillä pankista, että Visa-korttini on saapunut ja sen voi sieltä hakea. Koska uskon vielä ainakin kotimaisten yritysten ja erityisesti pankkien tiedotushaluun ja lupauksien pitoon, olen odotellut viestiä. Tänään en sitten jaksanut enää odottaa vaan soitin asiakaspalveluun.
- "Oivoi, ei täällä mitään korttia ole. Kyllä se on lähetetty matkaan jo heinäkuussa. Jaaha, on se kortti, mutta kukaan ei ole kyllä ilmoittanut, että siitä pitäisi ilmoittaa sinulle" 
- No minulle kyllä luvattiin ilmoittaa, koska...
- Niin no, mutta täällä ei ole sellaista merkintää meidän koneella, mutta että kortti on kyllä toimistolla ollut jo parin viikon ajan. Kiitos ja kuulemiin.

Ilmeisesti korvaan kuiskattu "Muista ilmoittaa Anniinalle kun hänen korttinsa on saapunut" on muovautunut matkalla muotoon "En kyllä muista, että kenen vastuulla se on, jos Anniinan kortti saapuu. Ehkä joku siitä muistaa hänelle kertoa". Se on sitä arkipäivän rikkinäistä telefoonia, se.